Mistä on pienet pelitytöt tehty?

Päätin aloittaa pelinaiseuteni pohdiskelemalla otsikon kuvaamaa hyvinkin yleistä kysymystä. Se, että olet nainen ja pelaat aktiivisesti vapaa-aikanasi herättää usein jonkinlaista ihmetystä ja hymistelyä vastaantulijoissa. Se mikä itselleni on tullut yllätyksenä näissä ihmettelyissä on se, että taivastelijana on useimmiten toinen nainen.

Itse näytän varmasti todelliselta kummajaiselta ikäisteni naisten rinnalla. Katsoin huvikseni Koulukaverit.com -palvelusta mitä vanhat lukioaikaiset ystäväni nykyään puuhaavat. Siis nuo samat tytöt joiden tiesin pysyneen kaukana tietokoneluokista. Kaikkien näiden naisten elämät tuntuivat olevan tasaisen varmoja ja ennalta-arvattavia; sairaanhoitaja, kotiäiti, opettaja, fysioterapeutti, sairaanhoitaja, kotiäiti, opettaja… sama kaava tuntui toistuvan vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Koska kaikki muut samanikäiset, samalla paikkakunnalla asuneet, samaa kouluruokaa syöneet, samaa sukupuolta olevat ihmiset varttuivat näin saman kaavan mukaan, aloin itsekin miettiä tuota muiden kysymää kysymystä; miksi juuri minusta tuli tällainen pelihullu ja –narkomaani.

Täytyy ensinnäkin mainita, että minulla ei ole ollut esikuvana toimivaa veljeä. Ainoa siskoni on kahdeksan vuotta minua vanhempi ja hänen olen nähnyt pelaavan vain Miinaharavaa.

Olisiko syynä se, että perheessämme olivat aina läsnä pelikonsolit ja tietokoneet? Tuskinpa. Muistan tusinan muita tyttöjä joiden kodeista löytyivät Nintendot, Amigat ja Segat. Kukaan vain ei tuntunut pelaavan yhtä paljon kuin minä. Entä voisiko syynä olla eskapismin halu tai ehkä kavereiden puute? En tunnusta. Kavereita löytyi kaikkina ikävuosina runsaasti. Heidän kanssaan tosin ei pelattu tietokonepelejä.

Yleisimmät syyt on siis kumottu. Käänsinkin katseeni siskoni lapsien puoleen, hänen seitsemän vuotias poikansa on pelannut siitä asti kun ohjain pysyi kädessä, mutta kuusi vuotias tyttö on enemmän kiinnostunut Bratz-nukeista ja piirretyistä. Molemmilla ovat olleet samat virikkeet ja mahdollisuudet aloittaa pelaaminen harrastuksena, mutta jostain syystä vain siskonpoikani on innostunut peleistä.

Ehkä syy on sittenkin sukupuolessa tai pikemminkin sukupuolettomuudessa. Prisma-dokumenttisarjan vastikään näyttämä BBC:n tuotanto ”Sukupuolten salat” (Secret of the sexes ) käsitteli samaa aihetta ensimmäisessä osassaan. Kyseinen sarjadokumentti sisälsi populaaritieteestään huolimatta ihan hauskoja vertailuja miesten ja naisten sielunelämästä. Erityisen tyytyväinen olin siihen tietoon, että käsite “sukupuolesta” kannattaisi todellisuudessa heittää romukoppaan. Kaikkien miesten että naisten ajatukset ja toimintamallit sisältävät piirteitä vastakkaisesta sukupuolesta. Itse tunnistan pitäväni hyvin äijämäisistä jutuista, mutta omaan myös monia naisille tyypillisiä piirteitä ja harrastuksia. Tämä lienee yleistä muissakin pelaavissa tytöissä.

Olen siis nainen ja pelaan koska pidän pelaamisesta. En osaa selittää sitä yhtään sen paremmin kuin jos samaa asiaa kysyttäisiin peleistä pitävältä mieheltä. Täydellisessä maailmassa minun ei pitäisi joutua selittelemään päätymistäni pelialalle. Mutta oikeastaan selittely ei edes minua haittaa, olenhan ylpeä siitä että saan tälläkin hetkellä opiskella ammattia joka on ollut minulle pitkäaikainen ja rakas harrastus.

Siispä seuraavan kerran kun tapaan naisen joka kysyy minulta miksi pelaan, en selitä mitään vaan kutsun hänet ottamaan kanssani erän Supreme Commanderia. Ehkä meissä kaikissa asuu pieni pelinainen.

Suhteilla töihin

Suomessa peliala on vielä suhteellisen pieni ja tiivis, alan firmoja on vähän ja firmakohtaiset työntekijämäärät ovat pieniä. Tällainen rakenne korostaa ennen kaikkea sosiaalisen verkostumisen tärkeyttä – huono maine kantaa kauas, mutta hyvä kantaa kaukana edellä. Koska suomalaiset pelifirmat eivät Remedyä ja Bugbearia ehkä lukuunottamatta ole maailmalla kovin tunnettuja, myös näin ruohonjuuritasolta tarkasteltuna pelifirmaan töihin päästäkseen on tehtävä melkoista salapoliisityötä ja ennen kaikkea – luotava suhteita.

Sain idean tämän artikkelin kirjoittamiseen varmistettuani eilen itselleni kesätyöpaikan RealNetworks Mobile Games EMEAn (aka Mr. Goodliving Ltd) QA Testerina, ja koulussa asiasta puhuttuani aloin miettiä, miten oikeastaan olin päätynyt kyseiseen hommaan. Kesätesterin paikka oli ns. näkymätön työ, siitä ei ollut ilmoituksia missään eli piti tietää joku, joka oli jo firmassa sisällä. Tässä kohtaa kuvioihin astuvat kaksi asiaa, joita ei voi kyllin korostaa – IGDA Finlandin pubi-illat ja LinkedIn.com. Suomen IGDAn pubi-illat voivat ulkopuolisen silmiin vaikuttaa vain tavalliselta humalahakuiselta kokoontumiselta, ja se luultavasti on estänyt suurinta osaa esimerkiksi koulukavereistani saapumasta paikalle, mutta se on loistava paikka sosiaaliselle verkostumiselle koska tilanne on mahdollisimman rento ja epävirallinen, ja ujokin wannabe-pelityöläinen saa kielenkantansa irtoamaan tuopin tai kahden jälkeen. Aivan hirveässä seilissä ei kannata mennä mahdollisille työnantajille sössöttämään – saat kuulla siitä vielä pitkänkin ajan päästä.

LinkedIn.com taas on websivusto joka on käytännössä ammatillista verkostumista varten – voit lisätä verkostoosi työkavereitasi, koulukavereitasi, muuten tuttuja tai pyytää jo tuntemiasi ihmisiä esittelemään sinut heidän omille kontakteilleen. Itse olen jokaisen IGDA-illan jälkeen saanut lisätä 1-5 uutta kontaktia omalle sivulle – nykyiset 40 kontaktia ovat varsin hyvin sellaiselle henkilölle, jolla ei vielä ole yhtään työkokemusta itse alalta. Käyn säännöllisesti läpi omien kontaktieni uudet kontaktit löytääkseni henkilöt, jotka itsekin tunnen tai joiden tuntemisesta voisi olla minulle itselleni hyötyä. On mukavaa, kun IGDA-illoissakin joka kolmas tai neljäs on tuttu tyyppi, jonka kanssa voi vaihtaa muutaman sanan.

Pelikoulutus ja naiset

Sopan jättämä kommentti edelliseen postaukseen sai hiljaisuutta häpeävän kirjoittajankin taas aktivoitumaan. Tämän postauksen on siis tarkoitus hivenen hälventää sitä mystisyyttä, joka Suomessa, tässä tapauksessa erityisesti aRTOssa, järjestettävään pelikoulutukseen liittyy.

Vuosina 2006 – 2008 opiskeleva luokkamme on järjestyksessä toinen aRTOn pelikoulutusluokista, edellinen valmistui keväällä 2006. Oppilaitoksemme on aikuiskoulutuskeskus, siksi opinnot ovat vain kaksivuotiset. Suurimmalla osalla luokkamme opiskelijoista on joko lukio- tai ammattikoulutausta (yleisimmin datanomi). Joukossa on kuitenkin muutama korkeamminkin kouluttautunut (mm. yksi taiteen maisteri). Ikäjakauma vaihtelee 18-vuotiaista yli 30-vuotiaisiin – väittäisin keski-iän olevan kuitenkin siinä 23 vuoden pinnassa.

Kuten arvata saattaa, 22 opiskelijan luokkamme on perin miesvoittoinen – meitä naisia on vain kolme. Voisi olettaa että naiset herkimmin hakeutuvat art/design -puolen tehtäviin, mutta meilläpä on kypsymässä kaksi naiskooderia ja yksi tuottaja! Luokan yhteishenki on varsin hyvä, sukupuolikysymys ei ole missään vaiheessa noussut esiin. Tosin tässä porukassa ja tällä alalla ei kovin “neiti” voi ollakaan – on luontevampaa olla vain “yksi jätkistä”.

Koska koulutuksemme tähtää media-assistentin perustutkintoon, koostuu opetuksemme AV-alan perusopinnoista (video, ääni, valokuvaus, taide- ja kulttuurihistoria, dramaturgia, multimediajulkaiseminen – vain muutamia mainitakseni) ja ammattiopinnoista, joissa on pyritty keskittymään pelialan alati kasvaviin tarpeisiin. Valmistuttuamme meidän on tarkoitus olla kyvykkäitä toimimaan pelialan junior / assistant -tason tehtävissä – on kiinni jokaisen omasta aktiivisuudesta, kuinka hyväksi valitsemallaan osa-alueella kehittyy. Kahdessa vuodessa ymmärrettävästi ei voida mm. peliohjelmointia ja 3D-mallinnusta opettaa kovin perusteellisesti. Opintojen loppuvaiheessa on myös 4 kuukauden mittainen työharjoittelu, jolloin osaaminen viimeistään punnitaan käytännössä.

Tällä hetkellä teemme koulussa seikkailupeliprojektia, joissa jokaisella on oma roolinsa – itselleni on määrätty projektin tuottaminen, ja tuottajan työ on nimenomaan se pesti johon itse tulevaisuudessa tähtään. On ollut yllättävää huomata, että tässä projektissa nimenomaan naiset, tuo harvalukuinen vähemmistö, on ollut se järjen ääni kun (mies)graafikoilta ja -designereilta tulee välillä niin lennokasta ideaa että sitä on miltei mahdotonta toteuttaa projektin resurssien (aika, osaaminen) rajoissa. Lisäksi tuottajan näkökulmasta projektia ei oteta tarpeeksi vakavasti, koska se on “vain” koulutyö – porukka tulee miten sattuu, deadlinet venyvät ja tehtäviä priorisoidaan miten sattuu. Tuottajahan siinä yleensä saa suurimmat paskat niskaansa – ei ole helppoa tuntea itsensä välillä 21 aikuisen lapsenvahdiksi.

Ei tarvitse olla HC-pelaaja päätyäkseen alalle – allekirjoittanut on useimmissa tapauksissa täysin pihalla, kun aletaan puhua 80/90 -luvun peleistä. Varsinaisia HC-pelaajia, jotka ovat luultavimmin tahkonneet kaikki 80-luvun alun jälkeen julkaistut titlet läpi, on luokallamme vain muutama. Enemmistö on aktiivipelaajia, jotka tuntevat klassikkonsa – itse taidan lukeutua luokkaan “sunnuntaipelaajat”. Myönnän jopa, etten omista yhtään konsolia tällä hetkellä – eniten pelaamani peli on World of Warcraft. Pelialalle päädyin silloisen poikaystävän (joka työskentelee lead game programmerina) ja pelialalla työskentelevän laajan ystäväpiirin kannustamana. Välillä iskee epäuskon hetkiä, jolloin miettii olevansa täysin väärällä alalla, mutta hyvät päivät saavat motivaation jälleen kohoamaan pilviin. Veikkaan, että näitä tuntemuksia puidaan joka ammatissa.

Neiti pelituottaja kiittää ja kuittaa!

testiposti

Mari kokeilee, testing, testing!

IGDA Finland September Gathering

Kiitos kaikille paikalla olleille ja erityisesti teille, jotka tapasin eilen ensimmäistä kertaa. Valitettavasti en muista kaikkia, joille esittäydyin, joten tämän postauksen kommentteihin saa pistää maininnan mikäli tapasimme eilen :)

Kiirettä pitää

Hiljaisuudelle on ollut syynsä – tällä viikolla alkoi viimein Pelikoulutus 2, jossa olen mukana ja viikonloppuna olivat Assemblyt. Tarkoituksenani oli käydä katsastamassa erityisesti pelialan seminaarit, mutta ystävien tapaaminen ja kompojen seuraaminen meni edelle. Mikäli seminaarit saadaan videomuodossa piakkoin nettiin, teen niistä lyhyen selonteon.

Pelinaiset edustaa ainakin Suomen IGDAn kokoontumisessa 15.8. Allekirjoittanutta saa tulla nykimään hihasta ja kommentoimaan blogia, mikäli haluaa. Kaikki palaute on tervetullutta.

Viikonlopun pikaloma

Pelinaisten ylläpito vietti viikonlopun AltStorkeilla demoskenen viehättävässä seurassa saunoen, grillaten ja alkoholijuomista nauttien – uusia postauksia taas huomenna.

Alla tiivistetty tuhannen sanan kuvaus tapahtumapaikalta.

teel / matt current grillaamassa LIHAA.

Peliala vaatii tekijöiltään yhä enemmän

Kuukausien ajan jopa 16-tuntisiksi venyneet työpäivät poiki oikeusjutun Electronic Artsille, joka sopi asian ex-työntekijöidensä kanssa maksamalla korvauksia 15 miljoonaa dollaria. Tilanne nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen, kun EA Spouse -blogia pitävä Erin Hoffman avautui EA:lla työskentelevän poikaystävänsä tilanteesta. Erin kirjoitti blogissaan:

“Within weeks production had accelerated into a ‘mild’ crunch: eight hours six days a week. Not bad. Months remained until any real crunch would start, and the team was told that this “pre-crunch” was to prevent a big crunch toward the end; at this point any other need for a crunch seemed unlikely, as the project was dead on schedule. I don’t know how many of the developers bought EA’s explanation for the extended hours; we were new and naive so we did. The producers even set a deadline; they gave a specific date for the end of the crunch, which was still months away from the title’s shipping date, so it seemed safe. That date came and went. And went, and went. When the next news came it was not about a reprieve; it was another acceleration: twelve hours six days a week, 9am to 10pm.”

IT-alan tyttökalenteri

“EI NÄIN” oli ensimmäinen ajatus, kun kuulin asiasta muutama päivä sitten. IT-alalla – ja etenkin pelialalla, jossa työskentelevien naisten osuus on noussut vasta viime vuosina yli 10 prosentin – naiset saavat kärsiä jatkuvasti eriarvoisesta kohtelusta sukupuolensa vuoksi. Eri IT-alan foorumeilla käydään jatkuvaa keskustelua siitä, kuinka naiset haluavat tulla kohdelluiksi tasa-arvoisesti tällä miesvaltaisella alalla. Silti tämänkaltaiset tempaukset luovat väistämättä kuvan naisten halusta alleviivata omaa sukupuoltaan ja erilaisuuttaan, eli tukea eriarvoisen kohtelun jatkamista.